Ensimmäisenä päivänä hiihtelin Paljakan ylitse Kaitajärvelle ja siitä siten ohuen kannaksen yli Munajärven puolelle. Pistin päiväleirin pystyyn ja aloin oleilla omissa oloissani.
Päivän ja koko retken herkkuna oli mukana Tapolan mustaa makkaraa, sitä lapsuusajan herkkua, jota haettiin Laukon torilta höyryävän kuumana kotiin syötäväksi. Liekö silloin kyseessä ollut itse Tapola, vai joku muu valmistaja on epäselvää. Kukapa sitä kaikkea lapsuudestaan tarkasti muistaa?
Yhtä hyvältä se yhä maistui keväisen auringon paahtaessa suomännikön katveessa.
 |
| Omatekemän ensiliekit maastossa |
 |
| Kärisee se ja tuoksuu, nam. |
 |
| Vanha majavan pato Kaitajärven ja Munajärven välissä |
Illaksi hiihtelin Ravijärven laavulle. Iltalenkin tein vielä Musta-Valkeisen laavulle, siellä oli kuitenkin toinen porukka, joten käännyin saman tien takaisin ja vetäydyin iltateen jälkeen makuupussin uumeniin.
Aamulla kaasukeitin teki tenän. Tai oikeastaan itse kaasu. Pakkasta oli jonkun verran yli 10 astetta. Sekä Bilteman, että varapurkki Tokmannin Atom- merkkinen, - eivät suostuneet antamaan kaasujaan ulos.
Mukanani oli myös tuo itseväsäämä spriipoltin ja hieman tenuakin, joten sillä sitten keittelin aamupuurot ja -kahvit. Hyvin pelitti, hieman hitaampi kuin kaasu lämpimämmällä kelillä. Nyt kuitenkin ihan omaa luokkaansa luotettavuudessaan.
Päivällä hiihtelin Teyrisuolle ja takaisin. Hiljaista oli sielläkin. Ei linnun lintua, muusta elämästä puhumattakaan.
 |
| Lähteen silmä |
Tuli siis ihan oikea hiljaisuuden retriitti koko retkestä. Mitään en nähnyt, - kaiken koin.
No, olihan niitä hirven ja ilveksen jälkiä siellä täällä. Muutama teeren ja metson ulostekasa. Jäniksenpapanoita. Ei ne metsät ja suot ihanasumattomia ole kuitenkaan.
Kelithän oli ihan parasta mitä kevät-talvi voi tarjota. Aurinkoa, lämpöä.
Sellaista: Joonas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti