maanantai 29. syyskuuta 2014

Öisiltä kaduilta

Aamuhämärissä katuja kierrellessä saattaa löytää kaikenlaista öisten kulkijoiden kadottamia ja hylkäämiä tavaroita.
Esimerkkinä vaikkapa menneen viikon kalustusta, sateenvarjoa, paripuolta hansikasta., tyhjää selkäreppua ( joku jo kerennyt tyhjentää...). Sitten puukkoa ja puntaria,- kalasnikovkin...Pitäähän sitä pimeällä kulkiessa olla jotain kättä pidempääkin kaiken varalta matkassa.
Puukko oli siisti ja käyttämättömän näköinen, ei verta, - eikä suolenpätkiä, joten omin itselleni. Tuskin kukaan siitä sormenjälkiä kaipaa,
Joku oudossa paikassa lojuva polkupyörä, sekin lie viety ja hylätty sitten. Ym.

Kuva todistanee:

Kalasnikovin kuoret ja marttiinin kuori sisältöineen...

torstai 25. syyskuuta 2014

Wanhalla kompanssilla uusi suunta ja omistaja

Löysin kirppikseltä vanhan Suunnon marssikompassin mallia M 311, miltä vuodelta lie on epäselvää, mutta alkuperäistä mallia se on....ihan nahkahihnalla ja hyväkuntoisena.
Piti hieman miettiä maksaisinko siitä sen pyydetyt 20 €, tingin 15 asti ja sain omakseni.



Kävin kokeilemassa vieläkö toimii ja näyttääkö oikeaan suuntaan.
Hyvin toimi. Vain muutaman kymmenen metrin heiton sain aikaiseksi kilometrin matkalla  useampaan suuntaan samotessani. Paremmin, eli herkemmin sen neula toimi kuin muutaman vuoden ikäinen Lidlin kompassi. Pieni kupla sen sisällä on, mutta se ei näy haittaavan mitään,

 
 
Kävin myös tutkimassa erästä harjua, asumaton niemi kalaisan järven keskellä. Hyvä leiripaikka löytyi aivan niemen kärjestä.
 
 
 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Metsässä kuvailtua

Kuvia retkiltä:


Kerkänkoivikon luonnonsuojelualueelta.
 
Sieniryhmä undknown.
 
Valkoiset puolukat!
 
Näillä main oli keväällä metson pesä
 
Männyn herkkutatti


Koivun herkkutatti ??

Alueella oli hirvikärpäsiä erittäin runsaasti syyskuun alussa, suorastaan riesaksi asti.

 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Menneeseen aikaan

Käväisin keskiaikamarkkinoilla Savonlinnassa.
Tunnelma oli aika sopiva, sää hieman pilvinen ja koleahko. Kyllähän siellä viihtyi koko päivän aivan mainioisti. Katsottavaa ja ihmeteltävää riitti.
Komeita miehiä ja ihania naisellisia naisia yllin kyllin.




Yritin kuvailla siten, ettei nykyajan asuisia ihmisiä tulis kuviin mukaan, vaikeaa, mutta onhan se kuvankäsitelyoppi jotenkin hallussa.


Aitoa keskiaikaväkeä aidolla taustalla



Hurja Ruuth?




Aitoa sikaa pikkunälkään.




Jotkut osaa kaikenlaista, ihme!



Musiikkia ja silmänruokaa



Linnan komistus



Asu sopi luennoitsijalle hyvin. Unohdin aivan, että se oli miehen asu...