Yrjöt kodassa

Retkelle pääsin taas kerran, otin sukset ja perään vasíkaksi pulkan, jossa rötköttivät painavimmat varusteet. Eväitäkin neljälle vuorokaudelle, kerkeäisin kierrellä mukavasti lähimetsissä ja rannoillakin.
Alkumatkan hiihtelin koneladun pohjia Mustan tammelle, keli oli aika takkuinen, räntäsadetta välillä.

Mustan tammelta aioin jatkaa jäätä myöten eteenpäin, vaan muutaman sata metriä edettyäni alkoi lumen alla olla vettä. Joten takaisin oli käännyttävä ja kierreltävä metsäautoteiden kautta Ravijärven rannalle. Itse metsämaastoon ei kantannut mennä rämpimään, pehmeää höttölunta on aivan liikaa tähän aikaan talvesta. Kiitos viimeviikkojen sateiden.

Pystyttelin kodan rannalle suksilla tamppaamaani tasaiseen kohtaan ja aloitin normi leiritouhut. so. syöpöttelyä ja kahvit. Kuvia ja kiertelyä suksilla ympäriinsä ilman kantamuksia.

Ilta meni kivasti ja nukkumaankin pääsin kymmenen maissa, istuksittuani pari-kolme tuntia nuotion ääressä luontoa ja välillä radiotakin kuunneltuani.

 

 

Mutta sitten heräsin kesken unien, pieniä röyhtäilyjä alkoi tulla yhä tihenevään tahtiin. Voin pahoin!
Oksetti ja viluttikin, vaikka nukuin paksussa Erikois-Tunturinpussissa kolmen asteen pakkasessa...
Äkkiä järjestelin itselleni tyhjiä muovipusseja varusteistani, kokemusta kun moisesta yöpymisestä oli vuodelta 2009 ja Noro-viruksesta. (-  joka nyt taas 2015 oli kiertänyt vesoistaan suvun tervaskantoon...)

Ei kuitenkaan tullut mitään oksentelua vielä siinä vaiheessa, palelin kyllä kamalasti ja päätin, että parasta ottaa pussi ja makuualustat mukaan ja kävellä Ravín kodalle, Siellä olisi polttopuita ja tiekin aurattuna lähelle, jos kyydin tarvitsisin maalikyliin. Muut kamat saisivat jäädä kotaan omiin oloihinsa, ruoka ei nyt maistuisi, eikä hiihtokaan.

Niin siinä se sitten yö meni kodassa istuksiessa, oksennellessa muovipusseihin ja välillä makaillessa pussin alla lavitsalla, sisään pussiin en mennyt kun pelkäsin sotkevani sen oksennukseen.
Ja kun minä jo keväällä siitä kodasta valitin ihan vastuuhenkilölle, sen piippu kun ei vedä niitä savuja ulos, vaan puhaltaa sisään, joten kaikki savustui. - Mies, makuupussi ja alustat pesukuntoon.
Aamulla vielä heikotti älyttömästi, oksentelu oli kuitenkin jo loppunut ja mietin tilaanko taksin vai soitanko jonkun muun hakemana meikäläisen (--- ja saamaan tartunnan... )

Niinpä sitten pelkkä termari vesipullona ja puolikas suklaalevy eväänä aloin lampsia metsäautoteitä kotiin. Melkein kolme tuntia meni taipaleeseen jonka normaalisti kuljen reiluun tuntiin ja varttiin. Joka mäessä piti huilata, vähissä oli uroon voimat.
Vastaan tuli koko matkalla vain kaksi ihmistä, kumpikin sama sarjaa kuin meikäkin, kylähulluja. Toinen veti polkupyörällä fanerilevyn päällä kahta katiskaa jonnekin lammelle, toinen oli lähtenyt aamuiselle potkurikierrokselleen ympäri kylää, ensimmäiselle niistä neljästä, jonka joka päivä tekee,

Kaksi päivää meni kotona toipuessa, pitkä olisi ollut aika kodassa odotella moista, on se kiva kun harrastaa lähiretkeilyä, enimmäkseen ;)

Vakaumuksen syvällä rintaäänellä: Joonas