perjantai 23. tammikuuta 2015

Paloiko pohjaan?

Metalliroskiksessa oli sattumoisin muutama teräskattila, pari kasaria ym, "jätettä". Otin talteen pienemmän kasarin, ehkä litran vetoinen, korkeintaan.. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin, että oli hieman pohjaan palanut, eikö sitten ollut tiskikoneessa puhdistunut, kun oli jätteeksi mennyt.


 
 
Otin ja pesin pata-padalla, Siisti peli sen jälkeen. Arvelin, josko sillekin käyttöä tulisi, jos ei kotona, niin sitten retkikattilana. ( Kahvan kanssa 265g. Ilman kahvaa 200g.-- wanha grammari, nääs..)
Vanha alumiininen Trangia-kahvipannunikin painaa muistaakseni 220g. Tällä teräskasarillako säätyy siltä Altzhaimerin  taudilta loppuvuosikymmenillä?
 

 
 
 
Pohjakin siisti.

 
 
ps. Niin nyt on tämäkin blogi sitten retkeilyblogien joukossa julkisesti luettavana.
Vähemmän ehkä on kerrottavaa, mitä uutta ostin, mutta senkin edestä mitä löysin...
-Otan osaa;)
 



maanantai 10. marraskuuta 2014

Marraskuinen retki.

Pistäydyin metsässä yö retkellä. Keli oli hieman pakkasen puolella, vesisadetakin ennustivat, mutta väärä profeetta oli ilmatieteenlaitoksella töissä. Pakkasella pysyi koko ajan.
Ensimmäisenä päivänä kiertelin Paljakan maisemissa 15 km. edestä. Eipä näkynyt muita kulkijoita, polut ja tiet koskemattoman lumivaipan peittämiä.
Testissä oli uusi taukolaavuni, kevytpeitteen kevennetty versio. Oma hommansa sen virittelyssä tietysti on, mutta kivan suojan tuuleta ja sateelta antaa taukojen ajaksi.


Etsi kuvasta asentoni
Kaitajärven rantatörmää
Luminen hako sulan veden päällä

Makkaranpaistotulet Paljakan rinteessä

Yöllä oli kuin olikin pakkasta, aamuksi varaamani vesi oli riitteessä kattilassa
Välijärven salmi ja sen takana tulipaikka
Laskuvettäkö jo?


Tervastakin löytyi.


 
 
 
 
Toisena päivänä kiertelin Munajärven itäpuolella, yhä pientä pakkasta. Jo olivat autoilevat ulkoilijatkin liikkeellä, mitähän etsivätkään? Edestakaisin pörräsivät autoistaan ulos astumatta.
 

 
 

 
 
 

 
 
 
 

 
 
 

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Jätteitä juomaan

Viikon saldona toisten jätöksiä.
Joltakulta oli pudonnut parkkipaikalle 12 kpl. paketti Danonen jukurttijuomia, niitä pieniä puteleja. Liekö tavaroita autoon pakatessa maahan pudonneet ja jääneet huomaamatta. Ehjiä pulloja kaikki.

Toiselta parkkipaikalta löytyi avaamaton kaljapurkki.
Hyvin maistuivat molemmat satsit.
..

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Karpalosoilla

Pistäydyin harrastamassa keruutaloutta  karpalosoilla. Hieman marjat olivat vielä raakoja, toki kypsiäkin löysin. Kolmisen litraa keräilin sankoon, siinä se.
Valokuvailin syksyistä ruskaa, samoja aiheita vuodesta toiseen.
- Yksi kuva tuli oikein persoonallinen, nimittäin hauskasti sattui omakuva hieman jäisen karpalon pintaan sitä makroillessani.


Keräilijä kuvailemassa karpaloita ( omakuva versio 10.2014 )
 
 
 


Ruskan värejä.

 
 
 
Hirvikoira kävi pitämässä paussia luonani. Itse metsämiestä ei näkynyt. Itsellänikin oli muuten huomioliivi ylläni liipasinherkkien metsästäjien varalta, kuten ko. koirallakin.








Menneen elämän maisema raunioituneella asumuksella kuusikon kätköisssä.




maanantai 29. syyskuuta 2014

Öisiltä kaduilta

Aamuhämärissä katuja kierrellessä saattaa löytää kaikenlaista öisten kulkijoiden kadottamia ja hylkäämiä tavaroita.
Esimerkkinä vaikkapa menneen viikon kalustusta, sateenvarjoa, paripuolta hansikasta., tyhjää selkäreppua ( joku jo kerennyt tyhjentää...). Sitten puukkoa ja puntaria,- kalasnikovkin...Pitäähän sitä pimeällä kulkiessa olla jotain kättä pidempääkin kaiken varalta matkassa.
Puukko oli siisti ja käyttämättömän näköinen, ei verta, - eikä suolenpätkiä, joten omin itselleni. Tuskin kukaan siitä sormenjälkiä kaipaa,
Joku oudossa paikassa lojuva polkupyörä, sekin lie viety ja hylätty sitten. Ym.

Kuva todistanee:

Kalasnikovin kuoret ja marttiinin kuori sisältöineen...

torstai 25. syyskuuta 2014

Wanhalla kompanssilla uusi suunta ja omistaja

Löysin kirppikseltä vanhan Suunnon marssikompassin mallia M 311, miltä vuodelta lie on epäselvää, mutta alkuperäistä mallia se on....ihan nahkahihnalla ja hyväkuntoisena.
Piti hieman miettiä maksaisinko siitä sen pyydetyt 20 €, tingin 15 asti ja sain omakseni.



Kävin kokeilemassa vieläkö toimii ja näyttääkö oikeaan suuntaan.
Hyvin toimi. Vain muutaman kymmenen metrin heiton sain aikaiseksi kilometrin matkalla  useampaan suuntaan samotessani. Paremmin, eli herkemmin sen neula toimi kuin muutaman vuoden ikäinen Lidlin kompassi. Pieni kupla sen sisällä on, mutta se ei näy haittaavan mitään,

 
 
Kävin myös tutkimassa erästä harjua, asumaton niemi kalaisan järven keskellä. Hyvä leiripaikka löytyi aivan niemen kärjestä.
 
 
 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Metsässä kuvailtua

Kuvia retkiltä:


Kerkänkoivikon luonnonsuojelualueelta.
 
Sieniryhmä undknown.
 
Valkoiset puolukat!
 
Näillä main oli keväällä metson pesä
 
Männyn herkkutatti


Koivun herkkutatti ??

Alueella oli hirvikärpäsiä erittäin runsaasti syyskuun alussa, suorastaan riesaksi asti.